15.2.2026

Nallekakku

On hauska päästä tekemään kakkuja vuodesta toiseen samaan perheeseen. 😊 Tällä kertaa kakku oli leipurille suht helppo, sillä päälle haluttiin vain kuva nallesta, valumaa ja karkkia. Ei tarvinnut väkerrellä sokerimassakoristeita, joiden tekeminen sinällään on kivaa, mutta kovin aikaa vievää.


Täytteenä kakussa on suklaata ja mansikkaa, päällä voikreemi. Valuma on värjättyä valkosuklaata ja kakkukuva vaniljapaperia. Reunoilla sitten vielä vähän karkkeja. Kun saa päivän päätteeksi palautteen "Kiitos täydellisestä kakusta!", ei voi olla kuin tyytyväinen.

1.2.2026

Voileipäkakku saaristolaisleivästä ja graavilohesta

Jopas! Niin on tammikuu vaihtunut helmikuuksi ja päivä on pidentynyt jo merkittävästi. Ihan kohta vietetään penkkiurheilijan juhlapäiviä, kun olympialaiset starttaavat. Saapa nähdä, miten niissä menestytään. Menestyksekäs sen sijaan oli tämä voileipäkakku! Pääsin tekemään sellaisen ystävän pojan rippijuhliin ja tulipa siitä maukasta, vaikka itse kehunkin. En nuoruudessani oikein koskaan tykännyt voileipäkakuista ja omissa lakkiaisissani ei sellaista ollut juuri sen takia, mutta tämän olisin heittämällä hyväksynyt kahvipöytään. 

Toimivan ohjeen löysin täältä ja voisin ehdottomasti tehdä toistekin. Tässä kakussa käytin kylmäsavulohen sijaan graavilohta päivänsankarin toiveiden mukaisesti ja se yhdistettynä saaristolaisleipään oli oikein maukas yhdistelmä.