Marianne Crush -juustokakku

Ehdinpäs tänne vielä syyskuun puolella, hyvä minä!! Mun tavaksi on näköjään jo tullu höpötellä niitä näitä tähän alkuun. Enkä mä viiti tehä sääntöön poikkeusta tälläkään kertaa. Mä oon nimittäin pohtinu sitä, että miten ihmiset - tai siis tässä tapauksessa varmaanki lähinnä lapset - ajautuu harrastamaan jotain tiettyä harrastusta? Onko se enimmäkseen tuurista kiinni, tuleeko lapsesta taiteilija, älytön jalkapalloilija vai notkea balettitanssija? Vai onko se vanhempien innostuksesta kiinni? Mä olisin halunnu pienenä ruveta harrastamaan uintia, mutta siinä uintiseurassa ei ollu sillä hetkellä tilaa, kun meijän iskä sinne soitti. Jotenka mun lajiksi ei tullu uintia. Missähän sitäki olis tälläki hetkellä polskimassa, jos sillon tilanne olis ollu toinen?? Hm.

Joo, eli mulla on esiteltävänä enää YKSI kakku, joka ei oo koskaan aiemmin näyttäytyny täällä blogissa. Jipii. Kyllä mä vielä kohta saan teille kerrottua joka ikisestä tekeleestä jotain. (: Tein jokunen aika sitte juustokakun, jonka "juttu" on Marianne Crush -rouhe ja vadelmat.



200g Digestive-keksejä (Marianne Crush -pussin kyljessä suklaakeksejä)
50 g voita sulatettuna
2 dl vispikermaa
120 g Fazerin Marianne Crush -rouhetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa (pussin kyljessä rahkaa)
5 liivatetta
1 dl vettä
400 g pakastevadelmia (ohjeessa myös mansikoita, mutta laitoin pelkästään vattuja)
1 dl sokeria
4 liivatetta
1 dl punaista mehua ->vadelmamehua
Idean noiden parin kohdan vaihtoon sain täältä. Tarkempi ohje löytyy siis myös Fazerin Marianne Crush -rouhepussin kyljestä. Tarjosin tätä kakkua muuten myös valmistujaisissanikin, mutta niistähän ei ole kuvia laisinkaan. :(

Kummallista

Mikähän siinä mahtaa olla, että ihmiset kovasti puhuu, ettei ne kato Big Brotheria, mutta siitä huolimatta ne tietää, mitä siellä on tapahtunu? Heh. Mä katon yleensä sunnuntain lähetyksen ja sit tooosi satunnaisesti jakson sillon, toisen tällön. Mut silti mä oon perillä sen tapahtumista. Se johtuu todennäkösesti siitä, että media jaksaa muistuttaa meitä ohjelman olemassaolosta. Argh. BB on kyllä niin vihattu ja rakastettu ohjelma, kun vaan voi olla. Aika näppärän formaatin ovat joskus kehittäneet.

Mulla on kuvia – kröhöm, kesäkuulta – esittelemättä. Joten muitta mutkitta seuraavassa kuvapläjäys Särkänniemestä. Tällee pääkaupunkilaisena on vaikeeta sanoo, että Särkkis olis jotenki parempi ku Lintsi, mut kai se kuitenki on. Ihan vähä. Siellä on eläimiiki! (: Plus että me syötiin lounasruokalassa ihan vaan lihapullii ja pottumuusia. Sellasta ne sais mun mielestä tarjota Lintsilläki. Nih.

Onkohan tällaselle junalle joku muuki nimi ku potnapekka???

Kaikki ei taida tajuta tämän jutun ideaa. :-D

Komiat on maisemat Näsinneulalta katottuna.

Nää oli siis niiiin söpöjä!!!

Alpakka oli fiilareissa.

Delfinaariossa pitää aina käydä.

NEMO!

Ps. Jos joku väittää, että bloggaaminen käy käden käänteessä: mulla meni tähän vaivaset 54 minuuttia. Prkl.

Marjakimara

Asensin tossa parisen viikkoa sitten ystäväni avustuksessa Google Analyticsin ja voi pojat, minkälainen salapolliisi mä oon! Analytics kertoo teistä muun muassa sellasta informaatiota, että käytättekö Internet Exploreria, Mozillaa vai mitähä. Kohta mää tiiän teistä kaiken! Kjäh kjäh.

No mutta, jotta nää mun jutut ei menisi ihan höpöksi, esittelen jälleen kerran yhden kakun. Oon hirmusen paljon jäljessä tässä kakkuesittelyprojektissa, mutta hiljaa hyvää tulee. Tässä siis kuitenkin yksi tuotokseni, tadaa:
Idea lähti Unelmakakut-kirjan ohjeesta "Äidin kukkalaatikko". En kuitenkaan halunnut päällistä kokonaan marsipaanista, koska se ei ole mun suurinta herkkua. Ja mikäpä olisi kesällä mukavampaa kuin tuoreet marjat! Pohja oli kääretorttupohja ja täytteenä kirjassa mainittu appelsiinivaahtotäyte:
3 dl vispikermaa
200 g appelsiinituorejuustoa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
½ dl appelsiinista puristettua mehua (mä vähän huijasin ja käytin ihan vaan appelsiinimehua)
Päälle sitten vaan marjoja niin paljon kuin sielu sietää! Ja tein muutaman auringonkukan ja gerberan koristeeksi. Koripunos- ja muut pursotteet olivat Flora Vispiä, sulatettua suklaata ja vaniljakreemijauhetta.

En oo muuten esitelly teille ollenkaan heinä- ja elokuun kuvia. Hupsista. Seuraavassa siis juli och augusti kuvina. Tarinoita taas tuttuun tapaan myöhemmin eli siis toooosi paljon myöhemmin. (:

Vaellus Karhunkierroksella / Wandern in Nord-Finnland

Vihdoin oon taas täällä! Olin kolme viikkoa kipeenä, josta tosin kymmenen päivää ulukomailla. Olis siis edelleen hurjasti päivitettävää… No, kakut saa odottaa tällä kertaa hetkisen, kun meinasin teille vihdoin viimein kertoa reissusta Kuusamon liepeillä. Tarkoituksena vaeltaa 53 kilsaa Karhunkierroksella. Also, es tut mir echt leid, dass ich lange Zeit gar nichts geschrieben hab! Jetzt möchte ich ein bisschen über meine Wanderung in Nord-Finnland erzählen. Naja, ganz im Norden waren wir nicht, aber doch sind wir von Helsinki 800 km gefahren... So, vor uns war 53 km zu wandern.

Lähdettiin liikkeelle Oulangan luontokeskuksesta eräänä maanantaina aamupäivällä tarkoituksena olla torstaina takasin Rukalla. Aurinko paisteli ja oli noin 15 astetta lämmintä. Aika hyvä sää vaellella siis. Nähtiin yhet miehet tai pojat, joiksi me niitä ruvettiin kutsumaan, kun myöhemmin törmättiin vanhempiin, siinä viisissäkymmenissä oleviin miehiin. ”Pojat” oli ehkä kolmevitosia. Koska pitkään aikaan ei näkynykään ketään, oltiin ihan varmoja, että ollaan keskellä mettää nelistään. Vasta 7-8 km kohalla olevassa taukopaikassa (Ansakämppä) nähtiin vähän muutaki elämää. Am Vormittag eines Montags ging unsere Wanderung vom Oulanka Naturzentrum los und unser Plan war, dass wir am Donnerstag zurück in Ruka waren. Die Sonne hat geschienen und es war etwa 15 Grad, also ganz gutes Wetter zu wandern. Wir haben nur zwei Männer gesehen oder „Jungs“, wie wir sie genannt hatten, weil sie nur so gegen 35 waren. Lange Zeit hatten wir keine gesehen und deswegen waren wir sicher, dass wir Mitte im Wald nur zu Viert sind. Nach 7-8 km in einem Rastplatz hatten wir dann schon einige andere Leute gesehen.

Pyrittiin pitämään tauko aina 45 minuutin jälkeen, jolloin ainakin hörpättiin vettä ja otettiin rinkat pois selästä. Ainakin omasta mielestä ihan toimiva idea. 45 minuutissa kerkisi vähän maastosta riippuen kävelemään noin 2 kilometriä, joten ihan eri asia kuin käveleskellä asvaltilla kaupungissa! Jatkettiin kävelyä tarkoituksena kävellä sinä päivänä enää toiset 7-8 km Jussinkämpälle asti. Loppumatkasta alkoi vähän sadella. Jussinkämpällä tultiin pitkän pohdinnan jälkeen kuitenkin siihen tulokseen, että laitetaan sadetakkia päälle, jatketaan vielä 4-5 km ja nukutaan ensimmäinen yö teltassa. Se osoittautui myöhemmin järkeväksi ideaksi! Wir hatten versucht, nach jeder 45 Minuten eine Pause zu machen: wenigstens um Wasser zu trinken und um die Rückentrage irgendwoanders zu lassen. Ich denke, dass es eine gute Idee war. In 45 Minuten konnte man etwa 2 km wandern (natürlich hängt auch vom Gelände), also ein bisschen anders als laufen in der Stadt! Wir hatten geplant, dass wir noch 7-8 km in diesem Tag wandern und dann reicht es. Es begann auch regnen. Aber, in dem Rastplatz hatten wir was anderes entschieden: Regenklamotten an, noch 4-5 km wandern und die erste Nacht im Zelt übernachten. Später haben wir bemerkt, dass es war eine sehr vernünftige Idee!

Aamutoimet kesti jotenki ikuisuuden ja päästiin lähtemään vasta puolen päivän aikoihin. Lämmintä oli ehkä 12 ja ilma erittäin epävakainen. Reitti oli aluksi melko vaikeakulkuista ja kivikkoista, mutta oltiin silti melko aikaisin taukopaikalla (Harrisuvanto), jossa Karhunkierros yhtyy Pieneen Karhunkierrokseen. Seuraava taukopaikka 3-4 km päässä oli Siilastupa, jossa meidän alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi pitänyt yöpyä toinen yö. Kello oli siinä vaiheessa kuitenkin niin vähän, ettei mikään yöpyminen käynyt mielessäkään. Tuvan vieressä oli Jyrävän putous, joka oli aivan upea! Harmi, ettei tullut otettua videota, jotta kuulisitte putouksen kohinaa. Irgendwie hat es am Morgen ewig gedauert und es war schon 12 als es wieder los ging. Es war vielleicht 12 Grad und das Wetter was echt wechselhaft. Der Weg war am Anfang schwer begehbar und steinig, trotzdem waren wir ganz früh im nächstem Rastplatz, Harrisuvanto. Unser ursprünglicher Plan war, dass wir nach 3-4 km im nächsten Rastplatz (Siilastupa) übernachten, aber es war immernoch so früh, dass die Übernachtung kam nicht in die Frage. Da war doch der Jyrävä Fall und der war geil! Schade, dass ich kein Video habe, sodass ihr das Brausen hören könntet.

Siilastuvalta maasto muuttui taas erilaiseksi, kun joki ei kulkenut enää vierellä. Jatkettiin matkaa 7-8 km aina Porontimajoelle saakka ja päästiin nukkumaan sisätiloihin, vaikka siellä olikin jopa ruuhkaa! Kaikki ne ihmiset, joita silloin tällöin oltiin matkan varrella nähty, oli päättäny yöpyä samassa paikassa. Jaettiin mökki ”poikien” kanssa, mikä oli hauska sattuma. Näköjään oltiin kuljettu aika lailla samaa vauhtia. Von Siilastupa änderte das Gelände wieder, weil der Fluss nicht mehr neben uns war. Unser nächster Übernahtungsplatz war nach 7-8 km in Porontimajoki und wir hatten Glück, dass wir drin übernahten konnten, weil da sogar viele Leute waren! Alle Menschen, die wir ab und zu während der Wanderung gesehen hatten, hatten entschieden im gleichen Platz zu übernachten. Wir teilte die Hütte mit „Jungs“ und es war doch ein seltsamer Zufall. Hatten anscheinend ziemlich gleiches Tempo gehabt.

Kolmas ja itse asiassa meidän viimeinen päivä (keskiviikko siis) oli jo aika kylmä, vain 8 astetta, ja poutainen. Voi kuitenkin sanoa, että sään herra oli tällä kertaa puolellamme, vaikka vaelluksen ajaksi oli luvattu jopa rankkasateita. Matkaa Rukalle oli jäljellä enää 15 km, mikä tuntui todella vähältä, kun kahtena edellispäivä olimme kävelleet yhteensä 38 km. Alkupätkä meni leppoisasti ja odotimme vain yhä ylemmäs nousevaa reittiä, josta meitä kovasti oltiin peloteltu. Kyllä se Konttaiselta alkoikin sitten pikku hiljaa puuskuttamaan! Der dritte und eigentlich schon der letzte Tag (also, Mittwoch) war schon ziemlich kalt, nur 8 Grad, und völkig. Kann man doch sagen, dass das Wetter an unserer Seite war, obwohl vor der Wanderung der Wetterbericht sogar heftig Regen behauptet hatte. Unser Ziel war in einer Entfernung von 15 km, was fühlte echt wenig, weil in zwei Tage wir insgesamt 38 km gewandert hatten. Der Anfang ging sehr leicht, aber wir hatten nur gewartet, wann der Weg immer höher und höher geht. Einige Leute hatten uns erschrocken... Und ab Konttainen musste man dann langsam wirklich keuchen!

Suunnilleen 7 km loppumatkasta olikin sitten ylä- ja alamäkeä sekä ylä- ja alamäkeä ja vielä kerran ylä- ja alamäkeä. Melko vaikeakulkuista kivikkoisuutensa takia, mutta fyysisesti ei niin rankka kuin mitä kuvittelin. Mutta kyllä siinä hiki tuli! Maisemat olivat jälleen kerran uskomattomia tunturin huipulla, Valtavaarassa. Suomi on aika kaunis maa! Der Restweg, etwa 7 km, war dann aufwärts und abwärts und auch aufwärts und abwärts und nochmal aufwärts und abwärts. Es war schwer begehbar wegen des steinigen Wegs, aber physisch war es nicht so anstrengend als ich dachte. Schweißig war es doch! Die Landschaft in der Spitze, in Valtavaara, war wieder unglaublich. Finnland ist ein ganz schönes Land, würde ich sagen!

Reissu oli (ainaki mun mielestä) TODELLA MAHTAVA ja lähtisin koska vaan uudestaan!