Enpä ole kiireiltäni ehtinyt tänne hetkeen, pahoittelen. Sitten iski joku perkuleen kevätflunssakin, että olin pari päivää ihan vaan lötkönä sohvan pohjalla. Tänään alkaa elämä jo vähän voittaa, ja oon kotona siivonnukin. Tosin se on kyllä varmaan sairauden merkki, että siivotuttaa! ;-D
Jo hetki sitten tuli tehtyä charlottaa. En halunnut perinteistä mansikkacharlottaa vaan, että siinä on myös suklaata. Sopivan ohjeen löysin sitten täältä.
Pohjana on neljän munan kääretorttupohja.
Kääretortun täyte:
1 dl mansikkasurvosta (laitoin perus mansikkahilloa)
1 dl suklaakastiketta
Levitä täytteet torttulevylle ohueksi kerrokseksi. Rullaa tiukaksi kääretortuksi jättäen sauma alaspäin.
Charlottan suklaatäyte:
8 liivatelehteä
2 tlk kuohukermaa (4 dl)
n. ½ dl sokeria
n. 2 tl vaniljasokeria
2 dl suklaakastiketta
2 tlk maitorahkaa (400 g)
200 g suklaarouhetta
Liuota liivatteita kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Vaahdota sillä aikaa kerma vaahdoksi, ja mausta sopiva maku sokereilla. Kuumenna ½ dl suklaakastiketta kiehuvaksi (esim. mikrouunissa lasissa).
Puristele liivatteet pois liotusvedestään ja sulata ne kuumentamaasi kastiketilkkaan. Yhdistä tämä liivatekastike ja loppu kylä kastike rahkaan. Lisää seokseen lopuksi kermavaahto ja suklaarouhe varovaisesti yhdistäen.
Ota pyöreä n. 3 litran muovi- tms. kulho, vuoraa se ensin tuorekelmulla ja sen jälkeen tiiviisti kääretorttuviipalein. Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta kääretorttuviipaleiden tasolle. Hyydytä kokonaisuus kylmässä, mieluiten seuraavaan päivään. Ennen tarjoilua kumoa kakku vuoasta tarjottimelle.
Ps. Tykkään tästä uudesta Bloggerista, päivittäminen onnistuu helpommin!
Tunnisteet
Appelsiini
(4)
Auf Deutsch
(44)
Erityisruokavalio
(18)
Fotos
(58)
Hopeatoffee
(2)
Jäätelö
(5)
Keittiöremontti
(2)
Keksipohjakakku
(24)
Kinuski
(18)
Kuvia
(58)
Käsityöt
(3)
Lime
(7)
Mango
(2)
Mansikka
(10)
Marsipaanikuorrutekakku
(2)
Muita leipomuksia
(60)
Mustaherukka
(2)
Mustikka
(4)
Muut kakut
(9)
Ohjeita
(85)
Raparperi
(2)
Reissussa
(29)
Sitruuna
(7)
Sokerikuorrutekakku
(26)
Suklaa
(20)
Suklaamousse
(8)
Suolaiset leivonnaiset
(3)
Tarinoita
(40)
Täytekakku
(95)
Uimahalliturnee
(3)
Vadelma
(28)
Valkosuklaa
(9)
Valumakakku
(6)
Voikreemi
(12)
7.5.2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hiphei, jätä viesti äänimerkin kuultuasi. *Piiiiiiiiip* Danke für deine Nachricht!