30.8.2020

Elämäni aakkoset

¡Buenos días! Arvelin, että en kesälomalla kauheasti jaksa kirjoitella blogia, mutta en sentään arvannut, että seuraava päivitys tulee vasta elokuun loppupuolella. Hyväähän kannattaa odottaa!

Näin jossakin naistenlehdessä osion, jossa joku julkkis aina vuorollaan kertoo elämänsä aakkoset. En nyt oo ihan varma kaikista kirjaimista, onko just ne nyt elämäni aakkoset, mutta seuraavassa omani. Ehkä ne kertoo myös jotain meikäläisestä.

Aamiainen. Syön joka aamu aamiaisen, jota jotkut ainakin väittävät päivän tärkeimmäksi ateriaksi.

Brunssi. Tykkään kovasti brunsseista! Siinä yhdistyy mun lempparit eli aamiainen ja jälkkäri. Ei sillä lounaalla niin väliä. 😀

Clueless. Teini-meikäläisen lempparileffa, jonka oon nähnyt varmaan 20 kertaa.

Deutsch, saksan kieli. Valitsin ala-asteella saksan ekaksi vieraaksi kieleksi ja siitä se matka jatkui kielen parissa aina maisterintutkintoon saakka. Kuka olisi silloin arvannut!

Elämä. Ei lisättävää.

Frendit. Sarja, jota voi katsoa yhä uudelleen ja uudelleen. Ja joka kerta jaksot naurattaa.

Geenit. Se on jotenkin jännä juttu, miten geeniarpajaisissa määräytyy, mitkä ominaisuudet on äidiltä, mitkä isältä. Siinä välissä yrittää kuitenkin olla oma itsensä.

Haisuli. Haisuli on mielestäni Muumien aliarvostetuin hahmo. Ei se tahallaan ole ilkeä, vaan kerää vain kolttosillaan huomiota, ettei tuntisi oloaan yksinäiseksi.

Iloinen. Olen aika iloinen tyyppi. Se ei tarkoita sitä, etteikö saisi välillä ottaa päähän tai harmittaa, mutta pääpiirteittäin olen luonteeltani positiivinen.

Juoksu. Ehkä elämäni aakkosten tärkein juttu.

Koblenz. Kaupunki Saksassa, Reininlaaksossa, jonne päädyin opiskelijavaihtoon. Kielen oppimisen kannalta ne olivat tärkeät viisi kuukautta, mutta sain myös monta ystävää, joihin olen edelleen yhteydessä.

Lemmen viemää, Sturm der Liebe. No eihän tota ohjelmaa kai voi ohittaa, kun tuli siihen liittyen tehtyä gradukin!

Märsky, Mäkelänrinteen lukio. Kerran Märsky, aina Märsky.

Nukkuminen. Mulla on hyvät unenlahjat, mutta menen toistuvasti liian myöhään nukkumaan. Uni olisi niin tärkeä juttu levon ja palautumisen kannalta, että siitä ei pitäisi tinkiä.

Oulu. Oulussa asuvat lähes kaikki serkkuni ja siten se on kotikaupunkini Vantaan jälkeen lähellä sydäntäni.

Partio. Aloitin partiossa 6-vuotiaana ja jatkoin siellä muistaakseni lukioikäiseksi asti. Tykkäsin erityisesti leireistä, joissa sai puuhastella luonnossa ja nukkua teltassa. Sopisi itse kullekin oppia partiossa saatuja taitoja.

Qwerty. Ekat tietokonepelit on saatu käynnistettyä ennen kuin on opittu kunnolla lukemaan. En oo mikään tietokonenörtti, mutta handlaan kyllä juttuja trial and error -menetelmällä.

Rannekello. Siitä lähtien, kun oon oppinut tulkitsemaan aikaa, ranteessani on ollut kello. Se on siinä yötä päivää.

Suomi. Rakas kotimaa.

Tikkurila. Oon syntynyt Vantaan Tikkurilassa enkä ole päässyt kahta kilometriä kauemmas lapsuuden maisemistani. Teknisesti postinumeron perusteella en enää asu Tikkurilassa, mutta henkisesti kyllä. 😁

Ukkonen. Ukkonen ei kuulu lempisanoihini, sillä pelkään ukonilmaa.

Vuodenajat. Voi kuinka olenkaan onnellinen, että Suomessa on neljä vuodenaikaa! Tosin viime talvi oli Etelä-Suomessa viisi kuukautta yhtä marraskuuta, että saas nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

die Welt, maapallo. Meillä on vaan tää yks maapallo, pitäisi pitää siitä parempaa huolta.

Xylitol. Suomalaiset ansiokkaasti keksivät ksylitolipurukumin, joka vähentää hampaiden reikiintymistä. Markkinoinnilla voitaisiin muutkin maat saada tajuamaan tuotteen tehokkuuden.

Yleisurheilu. Olen kokeillut kaikkia muita yleisurheilulajeja paitsi kävelyä ja pidempää aitajuoksua. Juoksu kuitenkin valikoitui lajiksi 13-vuotiaana ja esimerkiksi moukarinheittäjää musta ei tullut ehkä siitä syystä, että harkkamoukari (onneksi muovinen sellainen) lensi ohjaajaa päähän. 😂

die Zusammenarbeit, yhteistyö. Esimerkiksi työyhteisössä ei mielestäni oikein mitään tuu, jollei puhalleta yhteen hiileen.

Åland, Ahvenanmaa. En oo koskaan käynyt, mutta on ehdottomasti kohde, jonne joskus täytyy matkustaa.

Äiti ja iskä. Ovat olleet vuosien saatossa aika monessa asiassa tukena ja turvana.

Österreich, Itävalta. Pappani asui Itävallassa ja siksi maa on minulle tärkeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiphei, jätä viesti äänimerkin kuultuasi. *Piiiiiiiiip* Danke für deine Nachricht!