10.2.2018

Laskiaistötteröt

Tässä olympialaisten lomassa ehtii hyvin päivitellä blogiakin. Huomenna vietetään laskiaissunnuntaita ja ajattelin, että olisi kiva pitkästä aikaa tehdä laskiaispullia. Päätin sitten kuitenkin, että perinteiset pullat saavat jäädä sivuun ja teenkin laskiaistötteröitä! Samalla tuli käytettyä pakkaseen jäänyttä torttutaikinaa, sillä siitä leikataan suikaleita ja ne pyöritellään foliotötterön ympärille. Tarkempi ohje löytyy esimerkiksi täältä.


Meikäläisen tötteröistä tuli aika pieniä, joten ihan hirveästi kermavaahtoa ja mansikkahilloa en sisälle saanut. Kuva ei ehkä myöskään anna oikeutta sille, kuinka hyviä näistä tuli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiphei, jätä viesti äänimerkin kuultuasi. *Piiiiiiiiip* Danke für deine Nachricht!